Palvelut tukenasi -hankkeen toimintamallit löytyvät Innokylästä
Hankkeen päättäjäistilaisuutena järjestettiin sote-palvelujen esittelypäivä kotona asuville ikäihmisille
Palvelut tukenasi -hankkeen tiimi järjesti 12.12.23 Sokos Hotel Valjuksessa sote-palvelujen esittelypäivän kainuulaisille kotona asuville ikäihmisille. Tilaisuus oli samalla hankkeen päätöstilaisuus. Tilaisuus oli messutyyppinen, jossa ikäihmiset saivat valintansa mukaan kierrellä juttelemassa sote-ammattilaisten ja järjestöjen edustajien kanssa. Ikäihmisille oli tarjolla joulupuuroa, ja he pääsivät myös verenpaineen mittaukseen.
Mukana esittelemässä olivat Kainuun hyvinvointialueelta kuntoutuspalvelut, kotikuntoutus Konsta, akuutti kotisairaala ja tilannekeskus, asiakasohjaus, aikuisten sosiaalityö, Omasote ja muistineuvola. Järjestöistä mukana olivat Kainuun Sosiaaliturvayhdistys ry, Kainuun Muistiyhdistys ry ja Kainuun Liikunta ry.
Kiitos kaikille osallistujille ja esittelijöille!
Kainuun hyvinvointialueen Akuutti kotisairaala ja tilannekeskus aloittaneet toimintansa
Kainuun hyvinvointialueen akuuttihoidon ja pelastuksen toimialueella on aloittanut uusi yksikkö, johon kuuluvat Akuutti kotisairaala ja tilannekeskus. Akuutti kotisairaala tuottaa maakunnallisesti sairaalatasoista hoitoa, jota voidaan toteuttaa turvallisesti potilaiden kotona tai kotia vastaavassa ympäristössä. Tilannekeskuksessa toteutetaan puhelimitse tehtävää hoidon tarpeen arviointia.
Akuutti kotisairaala tarjoaa hoitoa oikeassa paikassa, oikeaan aikaan
Akuutti kotisairaalan perustehtäviä ovat esimerkiksi kiireettömän hoidon tarpeen arviointi, erilaiset vaativat lääke- tai haavahoidot ja näytteiden otto potilaan kotona, sekä kotisaattohoito. Tavoitteena on varmistaa, että potilaat ovat hoidossa oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, osaavan ja tarkoituksenmukaisimman ammattilaisen hoidossa. Akuutti kotisairaala toimii koko Kainuun hyvinvointialueella, ja hoitoon tullaan aina terveydenhuollon ammattilaisen kautta.
”Tavoitteena on vahvistaa hoitoketjua ja tukea sairaalasta kotiutumista sairaalasta potilaiden terveydentila huomioiden. Kotisairaala on moniammatillista työtä muiden potilaan hoitoon osallistuvien tahojen kanssa”, kertoo palveluyksikön päällikkö Minna Pursiainen Kainuun hyvinvointialueelta.
Uusi tilannekeskus on osa Kainuun akuuttihoidon kokonaisuutta
Tilannekeskuksen keskeinen tehtävä on vastata päivystysapu 116 117 puheluista eli hoidontarpeen arvioinnista ja kiireellisen hoidon neuvonnasta Kainuussa. Lisäksi hätäkeskus välittää tilannekeskukselle Kainuun alueen ensihoidon kiireettömät tehtävät.
Tilannekeskus tekee puhelimitse hoidontarpeen arvioinnin kaikista hätäkeskuksen sille välittämistä kiireettömistä tehtävistä. Tilannekeskuksessa terveydenhuollon ammattilainen antaa asiakkaalle neuvontaa puhelimitse ja lähettää tarvittaessa tarkoituksenmukaisimman avun tarvitsijan luo.
”Hätäkeskuksessa ensihoidon tehtävät jaetaan neljään eri kiireellisyysluokkaan, joista meidän tilannekeskuksemme koordinoi kiireettömiä D-tehtäviä. Olemme jo toiminnan alkuvaiheessa huomanneet, että toimintamallilla voidaan merkittävästi tehostaa ensihoitoyksiköiden käyttöä. Käytännössä siis ensihoidon resurssit ohjautuvat kiireellisiin tehtäviin, kun tilannekeskus hoitaa kiireettömät tehtävät”, selventää tilannekeskustoiminnasta vastaava päällikkö Minna Pursiainen.
Tilannekeskus toimii kaikkina päivinä vuorokauden ympäri ja sen henkilöstö koostuu akuuttipalvelualueen kokeneista ammattilaisista, sairaanhoitajista ja ensihoitajista.
Kehittäjäasiakkaat
Hankkeemme työpajoissa on ollut mukana vuoden ajan ryhmä kehittäjäasiakkaita. Näin olemme varmistaneet, että ikäihmisten ääni tulee kuuluviin kehittämistyössä.
Tänään oli vuorossa Exoven Joni Lappalaisen ja hankkeen suunnittelijan Sini Kyllösen vetämä työpaja, jossa kehitettiin Kainuun hyvinvointialueen kotisivuja ikäihmisten palvelujen osalta. Keskustelu oli hedelmällistä ja osallistujat tekivät hyviä havaintoja.
Suomussalmelainen Ritva Linna hoitaa terveyttään FINGER-pilotin mukana
Suomussalmelainen Ritva Linna on tämän syksyn ajan osallistunut Palvelut tukenasi -hankkeen FINGER-pilottiin, jossa pyritään ennaltaehkäisemään muistisairauksien syntymistä ryhmätoiminnalla. Ryhmät kokoontuvat erilaisten teemojen ympärillä kerran viikossa kolmen kuukauden ajan Kajaanissa, Kuhmossa ja Suomussalmella. Pyrkimyksenä on, että ryhmissä saadut tiedot ja taidot jäisivät pysyväksi elintapamuutokseksi ryhmään osallistuville. Asiantuntijoina ja ryhmien vetäjinä toimii henkilöitä Kainuun hyvinvointialueelta, kunnista ja eri järjestöistä.
Ritva Linna sai tiedon FINGER-toimintamallista Suomussalmen vastaanotolta omahoitajan välityksellä. Ryhmään osallistumisen motiivina oli oman terveyden ylläpitäminen. Ritvalle on tärkeää, että hän pysyisi mahdollisimman pitkään omatoimisena, liikuntakyky säilyisi ja olisi mahdollisuus asua omassa kodissa. Vaikka Ritva on aiemmin viettänyt aktiivista elämää ja pitänyt terveydestään huolta, hän kokee, että on saanut ryhmätoiminnan kaikilta osa-alueilta uutta tietoa ja vinkkejä terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Ritva kertoo suositelleensa tätä ryhmäohjausta ystävilleen, sillä ryhmäohjauksessa on voimaa ja siitä saa virkeyttä arkeen.
Moniammatillisen yhteistyön vahvistamisen seminaari 11.10.23 Kaukametsässä
Palvelut tukenasi -hanke järjesti 11.10.2023 Kaukametsän Kouta-salissa innovatiivisen seminaarin Kainuun hyvinvointialueen ammattilaisille. Moniammatillista yhteistyötä tarkasteltiin kuvitteellisen ikäihmisen Oskarin tarinan mukana. Esitykseen osallistui myös sote-ammattilaisia.
Tilaisuuden lopuksi oli paneelikeskustelu, jossa keskustelijoina olivat Timo Halonen, Kaisa-Mari Käyhkö, Esa-Petri Nurmela ja Minna Pursiainen.
Kiitos kaikille esiintyjille, panelisteille, osallistujille, tiimille ja tietysti Oskaria näytelleelle Antille!